Pientä viestiä..

Ihan uskomatonta miten inspiraatio voi viedä täysin mukanaan.

Yks ainoo musiikkivideo ja se syöpy sinne. Ajatukset ja aikasempi fanfic idea sekottu ja tekstiä nyt kasassa 22 sivua.

Saas nähdä kehtaanko koskaan julkaista kyseistä ficciä missään.

Tsekatkaa seuraava MV youtubesta: Taeyang - Ringa linga
Kyseinen artisti löys tiensä mun sydämeen :)

Christmas Miracle

Hyvää Joulun odotusta kaikille ! :)

Aurelia istui yksin keittiössään pöydän äärellä ja piteli kummallakin kädellä kiinni lämpimästä mukista, josta höyrysi vielä hieman kaakaon tuoksu. Hän hengitti vielä kerran tuoksua ennen kuin nosti mukin huulilleen ja joi pienen hörpyn lämmintä kaakaota. Laskettuaan mukin pöydälle, hän jäi katsomaan isoa mukia. Pyöräytti mukiaan ja luki tekstit varmaan jo tuhannennen kerran. ”Yhtä monta lämmintä juomaa, kuin ajatustakin.” Joka kerta, kun Aurelia joi tuosta mukista hän muisti. Hän muisti sen katseen, jonka näki viimeisen kerran. Hän muisti viimeisen halauksen. Hän muisti myös sanat, jotka hänelle sanottiin. ”En unohda sinua. Ikinä.” Aurelia ajatteli noita sanoja. Hän tiesi, että hänet unohdettaisiin. Aurelia katsoi ikkunasta ulos ja tajusi siellä satavan lunta. Se suli, osuessaan maahan. Mutta se oli lunta. Aurelia hymyili ja otti toisen hörpyn kaakaotaan. Se alkoi olla jo sopivan lämmintä. Aurelia käänsi mukiaan kädessään. ”En unohda sinua”, luki toisella puolen mukia. Mukissa oli myös pieniä siivellisiä sydämiä joulun punaisella taustalla. Aurelia joi kaakaon nopeasti, kun se oli vielä lämmintä ja katsoi mukin pohjalle. ”Ethän sinäkään minua?”

- En ikinä, Aurelia kuiskasi itsekseen. Hän piti vielä hetken mukia kädessään ja katseli ulos ikkunasta. Hän vajosi hetkeksi mietteisiin, kunnes puhelin soi. Aurelia katsoi näyttöä ja huokaisi syvään.

- Sinä se osaat ajoittaa oikein nämä puhelut. Kerro. Aurelia vastasi puhelimeen.

- Sulla on taas se typerä muki kädessä, eikö niin? Puhelimen toisesta päästä kuului. Aurelia ei vastannut. Hän ei halunnut myöntää sitä, mutta Yuni tunsi hänet liian hyvin.

- Arvasin. Vaihda mukavat vaatteet pälle. Olen vartissa siellä ja haluan nähdä sinut ulko-oven edessä valmiina lähtöön.

- Mihin? Aurelia ihmetteli.

- Joululahja ostoksille tietenkin, Yuni sanoi, kuin se olisi itsestään selvä asia. Aurelia nousi ja huuhteli mukin ja laski sen tiskipöydälle.

- Onko sulla jotain muuta mielessä? Pitääkö varautua johonkin?

- No ostoskeskuksessa on Nu’Estin pojat jakamassa nimmareita. Yuni sanoi ja Aurelialta oli pettää jalat alta.

- Eikä ole! Aurelia parahti.

- On on, Yuni sanoi vakuuttavasti. Aurelia ei oikestaan olisi halunnut kuulla mitään kyseisestä yhtyeestä. Pelkästään sen nimen mainitseminen sai hänet voimaan pahoin.

- Oletko siellä vielä? Yuni kysyi huolissaan.

- Joo. Vaihdan vaatteet. Nähdään alhaalla. Aurelia sanoi ja sulki puhelun. Hän voi vain taas kuvitella Yunin tuijottavan puhelintaan hölmönä, kun hän lopetti puhelun niin. Aurelia meni vaatekaapilleen ja valitsi sieltä puhtaan valkoiset farkut ja sinisen topin, jonka päälle laittoi vielä mustan napitettavan neuleen. Hän harjasi hiuksensa nopeasti ja teki nopean nutturan, jonka jälkeen hän pisti laukkuun lompakon, avaimet, puhelimen ja meikkipussin. Hän vetäisi jalkaansa polvimittaiset mustat talvikenkänsä, joilla sai melkein 10cm lisää pituutta ja nappasi vielä mustan talvitakkinsa mukaan.

                             Astuttuaan rapusta ulos, Yuni ajoi samalla hetkellä pihaan. Aurelia avasi apukuskin oven ja meni istumaan.

- Hyvä ajoitus, Yuni sanoi ja jatkoi matkaa, kun Aurelia oli saanut turvavyön kiinni.

- Onko vanhempasi tulossa jouluksi kotiin? Yuni kysyi Aurelialta, vaikka oikeastaan jo tiesi vastauksen.

- Ei ole. Sama juttu, kuin viime vuonnakin. Aurelia sanoi ja huokaisi.

- No hei. Siinä tapauksessa me vietetään joulu yhdessä. Yuni sanoi piristäen parasta ystäväänsä.

- Entä sun perhe? Yuni tuhahti ja hymyili.

- Vietit viime joulun meidän kanssa, niin tänä jouluna minä olen sinun luona.

- Sopii mulle. Eipähän tarvitse yksin viettää joulua. Mutta onhan se varmasti okei perheellesi, että olet minun kanssani?

- He ymmärtävät kyllä. He eivät voisi elää tietäen, että vietät joulun yksin. Yuni sanoi ja hymyili ystävälleen. Aurelia hymyili itsekin.

- No jos sinä niin sanot. Pian jo Yuni kääntyi ostoskeskuksen parkkihalliin ja ajoi autonsa ylimmälle sisätasolle.

- Mitä haluat joululahjaksi? Yuni kysyi, kun he astuivat autosta ulos.

- Ihan niin kuin minä tietäisin. Osta mitä haluat. Aurelia sanoi.

- Okei. Ostan sulle pelin. Tai kirjan. Paidan. Housut. Ei, nyt mä keksin. Ostan sulle uuden mukin, sen yhden tilalle. Sellasen tosi ison mukin, mihin voit tehdä litran verran lämmintä kaakaota ja muistella mua, kun olen muualla.

- Milloin sä olisit missään muualla, kun näen sua lähes joka päivä? Aurelia sanoi ja sai vastaukseksi hymyn.

- Voi kuule. Tämä on ehkä viimeinen joulu, minkä voin viettää kanssasi. Yuni sanoi ja hymyili typerän onnellisesti.

- Mitä? Aurelian kiinnostus heräsi.

- L.Joe. Hän aikoo ostaa asunnon. Ja vihjaili vähän siihen suuntaan, että kyseinen asunto on liian iso yhdelle. Aurelia hymyili ystävälleen ja halasi tätä.

- Oi vitsi. Ihanaa. Oikeasti. Milloin saadaan viettää häitä?

- Ei mennä asioiden edelle. Meistä tulisi vasta avopari.

- Tiedätkö kuinka viralliselta sekin jo kuulostaa?

- No joo. Tiedän. Mutta ei mulla silti ole kiire mennä naimisiin. Eihän L.Joe ole edes kosinut minua.

- Odota vaan, niin se on saanu selville, että ollaan täällä tänään. Kävellään pahaa aavistamatta kaupasta toiseen, kun ostoskeskuksen kaiuttimista alkaa kuulua teidän kappale ja hetkeä myöhemmin L.Joe astuu esille jostakin. Tässä vaiheessa itse liukenisin kauemmas ja näen, kuinka hän polvistuu eteesi ja kaivaa taskustaan samettirasian. Hän avaa sen ja sanoo ne maagiset sanat, koko kansan edessä: Yuni Sin. Tuletko vaimokseni?

- Kui imelää, Yuni tuhahti.

- Mutta tykkäisit kumminkin, Aurelia sanoi ja tönäisi ystäväänsä kevyesti.

- No joo. Toi kuulosti kyllä ihanalta. Yuni sanoi hymyillen.

- No niin. Pitääkin vihjasta siis L.Joelle.

- EI! Et vihjaa sille yhtään mitään. TONNE! Yuni sanoi ja repäisi Aurelian lähimpään kauppaan sisään ja alkoi tutkimaan kaupan valikoimaa. Yunin pahaksi onnekseen kyseinen kauppa oli kosmetiikka liike ja oli iskeynyt suoraan hajuvesiosastolle. Yuni repi ystävänsä sieltä pois ja oli törmätä oven edessä heidän ikäiseensä nuoriin naisiin.

- Mitä ihmettä te siinä nökötätte?

- Jonotetaan, tytöt vastasivat.

- Mitä? Yuni ja Aurelia kysyivät samaan aikaan.

- Nimmareita. Nu’estin pojilta. Älkää nyt vaan sanoko, ettette tienneet? Tytöt kysyivät kauhuissaan. Aurelia luikki paikalta hyvin nopeasti kuullessaan yhtyeen nimen, kun Yuni jäi juttelemaan tyttöjen kanssa. Aurelia istuutui tyhjälle penkille hetkeksi. Hän mietti hetken jäisikö odottamaan Yunia, mutta huomatessaan erään kenkäliikkeen olevan lähes tyhjillään, hän meni sinne. Aurelia ei voinut vastustaa kenkäkauppoihin menemistä. Hän ihaili hyllyillä olevia kenkiä ja lopulta valitsi yhdet mustat nilkkurit, joissa oli 8cm tolppakorko. Hän kokeili niitä ja ihasteli peilistä kenkiä.

- Ne sopivat hyvin teille, ja tuohon asukokonaisuuteen. Aurelia kuuli myyjän sanovan, kun myyjä käveli hänen ohitseen.

- Ethän vain sano noin, jotta saisit minut ostamaan nämä? Aurelia kysyi kärkkäästi.

- Mitä? En todellakaan. Nuo oikeasti sopivat sinulle. Myyjä sanoi ja hymyili Aurealialle.

- Olen kateellinen sinulle, myyjä jatkoi, - Itse en osaa kävellä korkokengillä. Aurelia naurahti.

- Ja olet töissä kenkäkaupassa?

- Jep. Eikö kuullostakin vakuuttavalta? Myyjä sanoi hieman naurahtaen.

- Leikkaatko näistä hintalaput, niin vaihdan nämä jalkaan? Aurelia sanoi ja lähti kävelemään kassalle.

                             Maksettuaan kenkänsä ja laitettuaan pitkät kenkänsä isoon kassiin, hän meni ulkopuolelle odottamaan Yunia. Ei tätä kyllä missään näkynyt, joten Aurelia suuntasi lahjatavarapuotiin. Kierreltyään hetken, hän löysi vanhemmilleen joululahjan, jonka uskaltaisi laittaa postissa menemään. Punaiset valokuva kehykset, joihin laittaisi itsestään kuvan. Aurelia kaipasi vanhempiaan, mutta hyvin hän pärjäsi ilman vanhempiaan. Oli pärjännyt jo monta vuotta. Aurelia maksoi kehykset ja meni istumaan penkille. Hän näpräsi laukkunsa hihnaa ja palasi ajassa monta vuotta taaksepäin.

                             Aurelia oli saapunut sovittuun paikkaan. Hänen teki pahaa seistä lähes tyhjässä puistossa. Hän pelkäsi pahimman tapahtuvan. Kun vuosi vaihtuisi, lähestyisi ensimmäinen depyytti. Aureliaa pelotti, että hänet hylättäisiin sen takia. Aurelian ei onneksi tarvinnut pitkään odottaa. Hän näki tutun hahmon kävelevän häntä kohti. Tämä hymyili, mutta hymy ei ollut sellainen, minkä Aurelia olisi halunnut nähdä. Aurelian silmäkulmaa kihosi kyynel, ennen kuin tuo nuori miehen alku oli edes hänen luonaan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Aurelia tuijotti miestä silmiin ja yritti pidätellä itkuaan, kun tämä ojensi Aurelialle lahjapussin. Aurelia kurkkasi pussiin ja näki kuvioidun pahvilaatikon. Aurelia otti laatikon käteensä ja tajusi sen, olevan itsekoristeltu. Aurelia avasi laatikon ja otti sen sisältä mukin. Jouluin punaisen mukin ja katseli sitä. ”Yhtä monta lämmintä juomaa, kuin ajatustakin.” Aurelia luki mielessään ja käänsi mukia kädessään. ”En unohda sinua”, luki toisella puolella. Hän oli laittamassa mukin takaisin laatikkoon, kun tajusi pohjallakin lukevan jotakin. ”Ethän sinäkään minua?”

- Kenelläkään ei ole samanlaista mukia, Aurelia kuuli miehen sanovan. Aurelia hymyili. Hän nosti katseensa miehen silmiin ja toivoi todellakin, että häntä ei unohdettaisi. Aurelia kietoi kätensä miehen ympärille ja halasi tätä.

- Kiitos, Aurelia kuiskasi.

- En unohda sinua, Aurelian silmät olivat kostuneet lämpimistä kyynelistä, - Ikinä. Aurelia vetäytyi halauksesta ja laittoi mukin pahvilaatikkoonsa. Aurelia nosti viimeisen kerran katseensa miehen silmiin. Hän ei hymyillyt. Hän ei pystynyt siihen. Aurelia käänsi selkänsä miehelle ja lähti kävelemään pois, kun hänen mieleensä piirtyi viimeinen hymy. Rohkaiseva, mutta samalla hyvin surullinen hymy.

                             - Oletteko neiti kunnossa? Aurelia havahtui ajatuksistaan ja nosti katseensa kysyjään. Hänen edessään seisoi hieman iäkkäämpi rouva, joka katsoi häntä hieman huolissaan.

- Olen juu. Muistelin vain erästä henkilöä. Aurelia sanoi ja sai naisen hymyilemään.

- Jotakin tärkeää henkilöä? Nainen kysyi ja istuutui hänen viereensä.

- Minulle kyllä.

- Hän varmasti miettii myös sinua, nainen sanoi yrittäen piristää Aureliaa.

- Tuskin. Ei hänellä ole aikaa sellaiseen.

- Aivan varmasti on. Aurelia ei viitsinyt väittää naiselle vastaan, vaan oli ihan hiljaa.

- Taidat pitää hänestä? Nainen sanoi, kun Aurelia ei sanonut mitään. Aurelia nyökkäsi.

- Hän oli ensirakkauteni. Ei sellaista unohda.

- Ei tietenkään. Haluatko kuulla salaisuuden? Nainen sanoi hieman salaperäisesti. Aurelia nosti katseensa kysyvästi naisen kasvoja kohti ja nyökkäsi.

- Minun ensirakkauteni lähti vuodeksi rauhan turvaajaksi, kun olimme vasta tutustuneet. Hänen palattuaan, olin varma, että hän oli unohtanut minut. Mutta hän etsikin minut ensimmäisenä. Löysi kotiovellemme ja kosi minua. Isäni ja veljieni edessä, ilman sormusta. Minua pidettiin hulluna, kun vastasin myöntävästi. Aurelia hymyili naisen tarinalle.

- Kuulostaa ihanalta, Aurelia sai sanottua.

- Eikö vain? Olen varma, että sinunkin ensirakkautesi muistaa sinut. Vaikkette enää tapaisikaan, niin ei tuollaista hymyä voi unohtaa. Nainen sanoi ja kaivoi laukustaan suklaalevyn.

- Ota tuosta pala ja jatka ostoksiasi. Aurelia katkaisi itselleen pienen palan ja kiitti naista.

- Saitte minut paremmalle tuulelle, Aurelia sanoi, kun nainen nousi seisomaan.

- Ja sinä minut. Hyvää joulua, nuori neiti. Nainen sanoi ja lähti kipittämään lahjatavarapuotiin, missä Aurelia oli käynyt hetkeä aiemmin.

                             Aurelia istui vielä hetken ja lähti kävelemään keskelle ostoskeskusta, jossa he yleensä Yunin kanssa tapaisivat, jos ovat eksyneet toisistaan. Yunia ei näkynyt, mutta lauma teinityttöjä katsoi lumoutuneena isoa screenia. Aurelia nosti katseensa ylös ja näki tuttuja kasvoja. Viisi hänen ikäistä miestä, kirjoitti nimikirjoituksia joulualbumeihinsa. Aurelian silmät kostuivat, kun hän jäi tuijottamaan yhden miehen kasvoja pidempään. Aurelia näki, kuinka yksi faneista kumartui sanomaan miehelle jotakin. Jotakin, mihin meni ehkä pari sekuntia. Aurelia käänsi katseensa pois ja pyyhki silmänsä. Hän ei voinut käsittää, miten tuo voi vieläkin sattua. Aurelia istui lähimmälle penkille, jolla hänen pahaksi onnekseen istui nuori pari. Hän istui siinä varmaan vartin, kunnes ostoskeskuksen kaiuttimista alkoi soimaan Nu’estin joulualbumin ensimmäinen kappale. Aurelia kuunteli kappaleen loppuun, kunnes nousi seisomaan ja aikomuksenaan suunnata ulos ostoskeskuksesta. Mutta jokin keskeytti hänen ajatuksensa.

- Aurelia. Tiedän, että kuulet tämän. Olen pahoillani kaikesta, mutten koskaan unohtanut sinua. Ajattelen sinua joka päivä. Kuului ostoskeskuksen kaiuttimista kappaleen loputtua. Aurelia ei tahtonut tunnistaa ääntä, mutta jokin sai hänet jäämään paikalleen. Hän vain seisoi, kuten moni muukin. Ihmiset hänen ympärillään katsoivat ympäriinsä, kuin etsien jotakin. Aurelia laski katseensa maahan ja otti suunnakseen lähimmän ulko-oven. Kun liukuovi avautui, kantautui kaiuttimista lisää puhetta.

- Aurelia. Haluan nähdä kasvosi hymyilevän. Aureliaa ahdisti. Hän yritti tasata hengityksen, mutta kun kuuli jonkun pyytävän häntä kääntymään, Aurelia lopetti hetkeksi hengittämisen. Aurelia veti lopulta syvään henkeä ja otti pari askelta eteenpäin, katsomatta taakseen.

- Aurelia. Ethän unohtanut minua? Aurelia pysähtyi. Hän ei ollut aivan varma puhujasta, joten hän kääntyi hitaasti. Kun hän näki, kuka hänen takanaan oli muutaman metrin päässä, Aurelian sydän tuntui jättävän yhden lyönnin välistä. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Aurelia seisoi paikallaan, mutta mies lähti kävelemään häntä kohti. Ollessan parin metrin päässä, tämä ojensi Aurelialle toisen kätensä, johon Aurelia tarttui jännittyneenä. Hänet vedettiin halaukseen. Pitkään ja lämpimään halaukseen. Aurelia sulki silmänsä ja yritti pidätellä kyyneleitään. Aurelia tunsi hengityksen korvansa vieressä ja avasi silmänsä. Kaikki katsoivat heitä. Väkijoukon seasta Yuni ilmestyi muutaman metrin päähän ja hymyili, kuin olisi tehnyt jotakin.

- En enää ikinä päästä sinua lähtemään luotani, Aurelia kuuli kuiskauksen ja vetäytyi halauksesta. Hän katsoi edessään seisovaa miestä syvälle silmiin. Mies hymyili hänelle, samalla tavalla, kuin joskus vuosia sitten. Tuohon hymyyn Aurelia oli langennut. Aurelia hymyili takaisin.

- Älä anna syytä lähteä, Aurelia sanoi ja kietoi kätensä miehen ympärille, - En koskaan lakannut rakastamasta sinua, Baekho.

FanFic: Valentine's Day

Ystävänpäivä on siis ihan käsillä, joten tämä jos mikä ansaitsee tulla julkaistuksi nyt. 

Kyseinen fanfic on kirjoitettu vuosi sitten ystävänpäivänä ja on kyllä yksi suosikeistani, fanfic'ien saralla. Ainakin eräs, joka on tämän lukenut, ihastui tähän samantien. Toivottavasti myös moni muukin.

VAROITUS! Saattaa sisältää yliäyräiden vuotavaa siirappia ja sokerihattaraa ;)

Nautinnollisia lukuhetkiä ♥ !

PoV. Matsumoto Jun

            Vihdoinkin tämä päivä koitti. Enhän minä ollut kuin odottanut ystävänpäivää jo kuukauden päivät. Kaikki oli valmiiksi suunniteltu ja mietitty. Kävisin kaapillani ja etsisin hänet. Hermoilin koko matkan kouluun ja kun vihdoin näin koulun, käteni alkovat tärisemään. Kumpa tämä olisi pian ohitse. Kuulin juoksuaskeleita takaaltani. Käännyin katsomaan taakseni ja tunnistin juoksijan Aibaksi.

- Jun. Et kai sä vaan jännitä sitä? Aiba kysyi, kun pääsi luokseni.

- Arvaa vaan kuinka paljon. Kädet tärisee, kuin olisin menossa työhaastatteluun.

- Hyvin se menee. Usko pois. Mitä pahaa voisi tapahtua?

- Se, että saan pakit? Sanoin kysyvästi ja Aiba vain huokaisi.

- No sille ei voi mitään. Pidän sulle peukkuja. Mun pitää kiirehtiä. Nähdään myöhemmin. En ehtinyt sanoa mitään, kun Aiba jo juoksi pääovelle. Lähdin kävelemään hitaasti pääovea kohti kädet täristen. ”Hyvin se menee. Ei pakkien saanti ole niin paha asia.” Ajattelin, kun astuin ovesta sisään. Sillä samalla sekunnilla näin jotain, mitä en olisi halunnut koskaan nähdä. Sho. Miyuun luona. Lahjapussi kädessä. Miyuu hymyili leveästi Sholle ja sanoi tälle jotakin, jonka jälkeen Sho painoi suukon Miyuun poskelle. Minun olisi tehnyt mieli heittää Shota jollakin kovalla esineellä, mutta maltoin mieleni. Hengitin syvään, jonka jälkeen lähdin suuntaamaan kaapilleni. Tuhisin turhautuneena.

- Että minä olinkin tyhmä! Koulun suosituin tyttö ja poika. Olisihan se pitänyt arvata. Mumisin hiljaa itsekseni. Päästyäni kaapille, olin jo hieman rauhoittunut. Otin kirjan ja olin sullomassa sen laukkuuni, kun huomasin Miyuulle tarkoitetun lahjan. Otin sen käteeni ja katsoin sitä hetken.

- Olet idiootti Matsumoto Jun, sanoin ja heitin lahjan kaapin perälle. Löin kaapin oven kiinni voimalla, joka säikäytti osan oppilaista.

- Huono päivä vai? Joku kysyi ja tuhahdin vain vastaukseksi. Huomasin Shon menevän tyytyväisenä ohitseni ja tajusin joutuvani kestämään hänen onnellista ilmettään seuraavat kaksi tuntia.

PoV. Shigemoto Miyuu

             - Saya. Minulla olisi sinulle jotakin. Sanoin ystävälleni hieman kiusoittelevasti. Saya katsoi minua epäluuloisesti, kun kaivoin laukustani Sayalle kuuluvan lahjapussin.

- Minua pyydettiin toimittamaan tämä sinulle. Antaja tahtoo vielä toistaiseksi pysyä salassa. Saya otti lahjapussin kädestäni ja katsoi tätä ihan niinkuin se voisi minä hetkenä hyvänsä räjähtää.

- Keneltä tämä on?

- Lupasin pitää sen salaisuutena. Salainen ihailijasi pyysi sanomaan, että avaisit sen vasta tauolla. Saya katsoi minua ja sen jälkeen taas lahjapussia.

- Hyvä on. Mutta sinä saat avata sen kanssani. Saya sanoi ja laittoi sen laukkuunsa. Samassa opettaja tuli luokkaan ja se asia oli loppuun käsitelty. Huomasin tosin Sayan tuijottavan koko oppitunnin laukkuaan.

             Oppitunnin loputtua Saya keräsi koulutavaransa laukkuunsa hyvin nopeasti ja auttoi minuakin siinä, mitä hän ei yleensä tee.

- Ala tulla. Meillä on kiire. Saya sanoi ja vetäisi minut luokasta ulos. Kun olimme päässeet ihmistungoksesta pois, Saya päästi irti kädestäni ja alkoi kaivamaan laukkuaan.

- Tuossa. Avaa sinä se. Saya sanoi. Pudistin päätäni, mutta tämä vain tyrkkäsi lahjan käteeni.

- Jos se on pommi, niin minä en ainakaan vahingoitu. Saya tokaisi naurahtaen.

- Nyt on ystävänpäivä hölmö, sanoin ystävälleni.

- Sitä suuremmalla syyllä, Saya sanoi ja tapitti edelleen lahjapussia. Vilkaisin ympärilleni ja huomasin monien opettajien kiiruhtavan tauolle ja oppilaiden menossa haukkaamaan happea. Mutta ei Sho. Tämä seuraili minua ja Sayaa sivummalta. Vilkaisin Sayaa nopeasti ja nostin katseeni taas Sho’hon. Hymyilin tälle pienesti, ennen kuin avasin lahjapussin nauhan. Vilkaisin lahjapussiin. Ensimmäiseksi silmääni osui kortti. Otin sen varovasti pois lahjapussista ja ojensin sen Sayalle, jonka jälkeen otin pussista esille kultaiseen lahjapaperiin käärityn lahjan. Vilkaisin Sayaa, joka oli hyvin keskittynyt korttiinsa. Nostin katseeni taas hymyillen Sho’hon ja tämä hymyili takaisin. Huomasin hänen nostavan myös peukalonsa pystyyn onnistumisen merkiksi niin, että vain minä huomasin sen. Katsoin taas Sayaa ja nappasin tämän kädestä kortin itselleni ja annoin lahjan sen tilalle. Luin kortin ja hymyilin Sayalle.

- Meillä taitaa olla illalla paljon puhuttavaa, kuiskasin Sayalle. Nostin katseeni taas Sho’hon, mutta Sho’n sijasta katseeni osui ihan toiseen henkilöön. Juniin. Tämä katseli minun ja Sayan suuntaan hieman sivummalta. Kun hän tajusi minun katsovan häntä, hän näytti jotenkin hämmentyneeltä ja poistui nopeasti paikalta. Kohautin vain hartioitani ja katsoin, kun Saya avasi lahjaansa varovasti.

PoV. Sakurai Sho

             Miyuu ei olisi voinut onnistua yhtään paremmin tehtävässään. Kiitettävä suoritus, jos niin voisi sanoa. Nyt enään vain pitäisi malttaa odottaa koulupäivän päättymistä ja kiirehtiä keskustaan.

- Sho, miten onnistui? Kuulin tutun äänen sanovan. Käännyin katsomaan äänen suuntaan ja huomasin Ohnon tuijottavan minua kysyvästi.

- Kaikki meni niin kuin piti. Nyt pitäisi vain malttaa odottaa koulupäivän päättymistä.

- Hienoa. Ja nyt sit pitää selvittää antaako kukaan Miyuulle lahjaa. Ohno sanoi ja läymäytti minua selkään. Lähdimme yhdessä suuntaamaan seuraavaan kerrokseen, jossa meillä olisi seuraava tunti. Samassa ohitsemme juoksi Aiba yläkertaan.

- Jun. Annoitko sen lahjan jo? Aiba huusi ystävälleen.

- En, joku ehti ennen minua. Kuulin Junin vastaavan tylysti. Samassa näin Juni kasvot ja tämä näytti siltä kuin olisi niellut kokonaisen sitruunan.

- Mitä sä mua oikein tuijotat? Kysyin tältä ja sain omituisen murahduksen vastaukseksi. Jun käänsi selkänsä minulle ja käveli pois päin meistä.

- Mitä pahaa mä olen nyt tehnyt? Aiba ja Ohno kohauttivat hartioitaan, kun Jun kääntyi katsomaan minua.

- Sun takia mun suunnitelmat meni pilalle. Mä olin suunnitellut tätä päivää kuukauden päivät.

- Mistä ihmeestä sä puhut? Kysyin tältä ihmeissäni.

- Siitä sun lahjasta.

- Siis oletko sinäkin..? Anteeksi. Jos olisin tiennyt, että olit kiinnostunut Sayasta. Sanoin ja huomasin Junin tuijottavan minua kummissaan.

- Sayasta? En todellakaan ole. Puhun nyt Miyuusta. Sillehän sinä sen lahjan annoit?

- Ei ei ei. En halunnut Sayan tietävän vielä minusta, joten pyysin Miyuu’ta välittämään lahjan puolestani.

PoV. Matsumoto Jun

              Katsoin Shota hieman epäilevästi, mutta tämä näytti puhuvan totta.

- Sinuna Jun olisin jo juoksemassa, Aiba sanoi mikä herätti minut takaisin maan pinnalle. Juoksin rappuset alas jättäen joka toisen askelman välistä. Huomasin Miyuun ja Saya olevan lähdössä liikkeelle. Juoksin kaapilleni, jolla matkani tyssäsi. Yritin kolmesti avata kaappini numeroyhdistelmä lukkoa, ennen kuin se aukesi. Aloin hermostumaan, mutta lopulta kun se aukesi otin lahjan käteeni ja kokeilin olisiko se vielä kunnossa.

- Kunnossa on, sanoin hiljaa itsekseni ja lähdin etsimään Miyuuta. Harmikseni hän oli jo ehtinyt kadota jonnekin. Kuljin hetken lahjapaketti kädessäni, saaden paljon katseita perääni, kunnes puhelimeni värisi viestin merkiksi. Viesti oli Aibalta ja siinä luki vain, että ’yläkerrassa’. Kiiruhdin rappuset ylös, jonka päässä Aiba oli Ohnon ja Shon kanssa. Kaikki kolme osoittivat taakseen. Tunnistin Miyuun ja Sayan selät. Sho tuuppaisi minua kevyesti selkään ja hymyili rohkaisevasti.

- Anna mennä, komistus. Katsoin Aibaa ja tämä vain hymyili. Kävelin muutaman metrin ennen kuin lähdin juoksemaan Miyuun ja Sayan luokse.

- Miyuu, huusin, jonka seurauksena sekä Miyuu, että Saya kääntyivät katsomaan minua.

- Menen edeltä. Nähdään myöhemmin. Kuulin Sayan sanovan ystävälleen. Miyuu katsoi minua kysyvästi, mutta en saanut mitään sanottua.

- Niin Jun.. Mitä asiaa? Miyuu kysyi ja ojensin lahjan hänelle.

- Tämä on sinulle, sain sanottua ja punastuin, kun Miyuu hymyili minulle.

- Voi kiitos, Miyuu sanoi ja käännyin poikiin päin. ”Unohtuiko jotakin?” Aiba muodosti huulilleen ja käännyin katsomaan taas Miyuu’ta.

- Tuota.. Mitä sinä.. Tai siis.. Onko sinulla menoa koulun jälkeen? Minulla kävi mielessäni.. Miyuu naurahti hieman ja katsoi lahjaa.

- Lähden mielelläni kanssasi ulos tänään, hän sanoi ja huokaisin helpotuksesta.

- Oikeasti? Sanoin ja Miyuu vain hymyili. Tämä kietoi kätensä ympärilleni.

- Kyllä vain. Minun pitää kyllä nyt mennä, mutta nähdäänkö koulun jälkeen pääoven luona? Miyuu sanoi ja irrottautui minusta.

- Nähdään vain, sanoin, jonka jälkeen sain nopean suudelman poskelleni. Miyuu lähti kiirehtimään ystävänsä perään ja itse käännyin katsomaan Aiban suuntaan. Näytin varmasti tyhmältä onnelinen hymy kasvoillani. Olin hyvin tyytyväinen, vaikkakaan asiat eivät menneet suunnitelmieni mukaan. Pääasia oli, että minulla olisi treffit unelmieni tytön kanssa. Käännyin katsomaan Miyuun suuntaa ja huomasin tämän katsovan minua. Hymyilin hänelle ja sain vastaukseksi nopean vilkutuksen. Suuntasin Aiban, Ohnon ja Shon luokse, jotka hymyilivät leveästi.

- Mitä minä sanoin Jun? Ilmeestäsi päätellen jännitit ihan turhaa. Aiba sanoi ja halasi minua nopeasti.

- Se meni paremmin kuin osasin kuvitella, sanoin ja lähdimme jätkien kanssa suuntaamaan luokkaamme. Nyt minun pitäisi vain odottaa koulupäivän päättymistä. Tiesin jo etukäteen, että aika tulee matelemaan.

Koulupäivän päätyttyä

PoV. Matsumoto Jun

             Viimeisen tunnin jälkeen Sho juoksi suoraa päätä luokasta ulos. Olisi kiva saada tietää mitä hän on suunnitellut Sayaa varten. Itse suuntasin kaapilleni ja jätin sinne kaikki koulutavarat, jotta ei tarvitsisi kantaa niitä koko iltaa mukanani. Huomasin monien tekevän samoin. Minua hymyilytti ajatus siitä, että monilla olisi treffit tänään. Suuntasin nopeasti pääovelle, jossa Miyuu jo odottikin. Sayan kanssa.

- Ei kai haittaa, että mennään Sayan kanssa samaa matkaa? Hänellä on treffit erään kanssa.

- Juu. Minä itseasiassa tiedän kenen kanssa. Sanoin ja Saya mulkaisi minua.

- Kenen kanssa? Ole hyvä ja kerro.

- En kerro. Käsittääkseni sinun ei kuulu vielä tietää. Saya tuhahti ja tyytyi kulkemaan hiljaa seurassamme.

             - Kerros Jun, mitä olet ajatellut tälle päivälle? Miyuu kysyi minulta kun olimme päässeet keskustaan.

- Vaikka ja mitä jännää. Oikeastaan sinä saat päättää. Mielessäni olisi leffa ja ravintola. Ja eräässä paikassa käynti. Sanoin salaperäisesti, mikä sai Miyuun hymyilemään.

- Kumpi ekana. Leffa vai ravintola?

- Ravintola, Miyuu sanoi, - Eikös sinun pitäisi Saya kiiruhtaa omille treffeille? Saya vilkaisi ystäväänsä ja näytti mietteliäältä.

- Pitäisi kai, mutta en tiedä kuka siellä odottaa. Saya sanoi vaisusti.

- Lupaan Saya, että sun ei kannata missata näitä treffejä. Miyuu sanoi kiusoittelevasti. Miten Miyuu osasikin tuon taidon. Saya halasi nopeasti ystäväänsä ja lähti suuntaamaan erään kahvilan eteen.

PoV. Kishimoto Saya

              Päästyäni kahvilan eteen, jonka nimi oli mainittu kortissa, aloin jännittämään. Vielä ei kukaan näyttänyt siltä, että olisi minua odottamassa. Vilkuilin ympärilleni ja huomasin Miyuun ja Junin suuntaavaan erääseen ravintolaan.” Kuinka ihmeessä Junilla oli varaa käydä tuolla?” Mietin. Samassa tunsin kosketuksen selässäni. Käännyin ympäri ja näin nallen. Painoin nallea alaspäin, paljastaen tulijan kasvot.

- Sho, sanoin ja sain katseet käännettyä meihin kahteen.

- Nalle oli vahvasti sitä mieltä, että sinä olet tänään kaunein tyttö, joka seisoo yksin odottamassa jotakuta. Ketähän se mahtaisi olla? Hymyilin Sholle ja katsoin pikaisesti nallea.

- Minulla on ystävänpäivä lahjan mukaan salainen ihailija, enkä tiedä kuka seon. Sanoin Sholle ja tajusin samassa keneltä se lahja oli peräisin. Sho asetti nallen korvansa viereen ja nyökkäsi.

- Nalle tahtoisi, että liityt seuraamme. Sho sanoi ja hymyili minulle.

- Liityn mielelläni seuraanne, sanoin ja Sho nappasi minut kainaloonsa.

- Entä se sinun salainen ihailijasi?

- Uskon, että hän on lähempänä kuin luulenkaan. Sho hymyili leveästi ja lähdimme suuntaamaan kahvilaan. Päästyämme kahvilaan huomasin yhden pöydän koristettuna. Sho vilkaisi minua ja tajusin hänen olevan tämän takana. Istuuduimme pöydän ääreen,  johon pian työntekijä toi meille lämpimät kaakaot ja täytetyt patongit. Katsoin patonkia hieman epäluuloisena, jonka Sho tajusi.

- Ei hätää. Kyselin Miyuulta allergioistasi. Tuo patonki ei tapa sinua. Sho sanoi naurahtaen. Hymyilin hänelle ja haukkasin tyytyväisenä patongista palan. Vilkaisin samalla pöytää. Sho oli laskenut nallen pöydälle. Pöydällä oli maljakossa pieni kukkakimppu, kynttilä ja pieni lahjapaketti.

- Mikä tuo on? Kysyin Sholta, joka katsoi osoittamaani lahjaa.

- Se on sinulle. Laskin patongin lautaselle ja otin lahjan käteeni. Avasin sen varovasti ja ennen kuin avasin sen kokonaan katsoin Shota. Tämä vain hymyili, joten päätin avata rasian. Haukoin henkeäni, kun tajusin mitä rasiassa oli.

- Kuulin huhuja, että sinä pitäisit niistä. Katsoin rasiassa olevia hopeisia korvakoruja. Olin viikko sitten Miyuun kanssa katselemassa koruja ja nuo olivat täsmälleen samat nuottiavaimet, mihin olin iskenyt silmäni. Minun olisi tehnyt mieli halata Sho’ta, mutta päätin jättää sen myöhemmäksi ja keskittyä syömään.

PoV. Shigemoto Miyuu

             Saya lähdettyä omille teilleen, me suuntasimme Junin kanssa hänen valitsemaan ravintolaan. Jun pysähtyi erään kalliin ravintolan eteen ja katsoi minua. En oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Jun ojensi kätensä minulle ja kävelimme käsikynkässä sisälle. Ravintolassa oli himmeä valaistus ja paljon asiakkaita.

- Hei Matsumoto. Saatan teidät pöytäänne. Katsoin Junia kysyvästi, kun tarjoilija saattoi meidät ravintolan toiseen päähän. Kun silmiini osui pöytä, joka oli katettu muita näyttävämmin kynttilöineen päivineen aloin jo pelkäämään pahinta. Tarjoilija saattoi meidät juuri siihen pöytään ja sytytti kynttilät. Vilkaisin tarjoilijaa ja tämä vain hymyili minulle.

- Tässä ovat ruokalistat. Mitä juotavaa teille saisi olla?

- Tuo vaikka aluksi vettä, Jun sanoi ja tarjoilija poistui paikalta.

- Olit nähtävästi varma, että haluaisin ensimmäisenä syömään. Sanoin Junille, joka vain hymyili.

- Miten sinulla on..?

- Älä siitä huolehdi, Jun sanoi, ennen kuin sain kysymykseni sanottua loppuun.

- Käytin suhteita. Vilkaisin Junia ja hymyilin hänelle. Samassa tarjoilija toi vesikannun ja kaatoi niistä laseihimme.

- Oletteko ehtineet katsoa jo ruokalistoja?

- Emme ole, Jun sanoi naurahtaen ja syventyi ruokalistaan.

- Minulle voisi maistua lehtipihvi, Jun sanoi, - lohkoperunoilla.

- Minulle sama, sanoin ja ojensin ruokalistan tarjoilijalle. Jun katsoi minua hymyillen.

- Käytkö usein syömässä ravintolassa?

- En oikeastaan. Jos käyn niin, perheen kanssa. Vastasin Junille.

- Miksi sinä toit minut juuri tänne? Pakko olla muukin syyt, kuin suhteet.

- No jos totta puhutaan, niin siksi, että noin kauniille tytölle vain parasta. Punastuin korviani myöten. En osannut sanoa tuohon enään mitään.

             Hetkeä myöhemmin tarjoilia toi ruokamme. Asetti ne eteemme ja laski pöydälle siinä samalla jotain muutakin. Katsoin tarjoiliaa, joka poistui paikalta. Käänsin katseeni pöytään ja huomasin rasian.

- Avataan se vasta myöhemmin, Jun sanoi, - Se paljastaisi liikaa viimeisestä paikasta. Katsoin rasiaa kummissaan, mutta päätin olla utelematta. Jun oli selvästikin nähnyt paljon vaivaa tämän päivän tapahtumiin.

PoV. Sakuri Sho

             Ei olisi voinut olla onnistuneempi paikka aloittaa treffit. Maksoin syömisemme ja Saya näytti onnellisemmalta kuin olisin voinut kuvitella.

- Minä taidan ottaa nallen mukaani, Saya sanoi ja otti nallen mukaansa ja laittoi korvakorut laukkuunsa.

- Nalle näyttääkin siltä, että se viihtyy paremmin sinun sylissäsi. Saya laski katseensa maahan, jolloin nappasin hänet kainalooni ja lähdin suuntaamaan ulos kahvilasta.

- Minun pitäisi tunnustaa eräs asia, sanoin Sayalle ja tämä katsoi minua säikähtäneenä, - Minulla on ollut koko aika kaksi leffalippua mukanani. Ja haluaisin mennä sinun kanssasi leffaan.

- Onko hän suunnitellut tämän päivän kokonaan vai mitä hän oikein selittää? Saya kysyi nallelta.

- Nalle ei voi antaa vastausta, sillä hän liittyi seuraani vasta tänään. Joten sinun pitää vain luottaa minuun.

- No jos minun pitää sinuun luottaa, niin mennään katsomaan sen ystävänpäivän –aiheinen elokuva.

- Toiveesi olkoon lakini, sanoin ja Saya naurahti. Ojensin hänelle käteni ja lähdimme suuntaamaan elokuvateatterille käsikynkässä.

            - Kaksi lippua seuraavaan ystävänpäivä –elokuvaan, sanoin myyjälle.

- Otappa samantien neljä, kuulin tutun äänen. Käännyin katsomaan äänen suuntaan ja Junhan se oli.

- Päätitkö Jun itse vai seuralaisesi?

- Seuralaiseni, Jun sanoi ja rutisti tämän kylkeään vasten.

- Eli pistä samantien neljä lippua, sanoin myyjälle ja tämä hymyili meille.

- Seuraava alkaa 15 minuutin päästä. Siellä olisi vielä tilaa.

- Sinne vaan, sanoin ja Jun tuli lippujensa kanssa lunastamaan hänelle ja Miyuulle liput.

- Otitteko viereiset paikat? Miyuu kysyi Junilta.

- Juu. Ja te tytöt saatte istua vierekkäin, jos vain tahdotte. Jun sanoi ja vilkaisi minua.

- Niin. Me olemme sitten teidän henkivartijoita. Lisäsin ja Saya naurahti.

- Eiköhän mennä hakemaan leffaevästä, vaikka syömisen jälkeen ei kyllä hirveästi mitään jaksa syödä. Saya sanoi ja suuntasi kylmäkaapeille.

- Muhun mahtuu kyllä vielä ainakin limua, Saya sanoi ja menin hänen luokseen.

- Haluaako neiti muuta?

- Ei kiitos, tämä riittää. Jun ja Miyuu kulkivat käsikädessä kylmäkaapeille ja ottivat myös limut itselleen.

- Minä maksan sitten tuon, Jun sanoi Miyuulle ja nappasi Miyuun pullon itselleen ja meni maksamaan. Tein itse samoin, mikä sai Sayan tuhahtamaan.

- Olisin mä nyt voinut edes tuon maksaa itse.

- Äläs nyt Saya. Ihan mukavaa vaihtelua tälläinen. Kuulin Miyuun sanovan, kun tytöt tulivat luoksemme. Lähdimme suuntaamaan saliin, jossa meidän elokuva alkaisi ihan pian.

PoV. Kishimoto Saya

              Pojat olivat saaneet meille takarivistä paikat, mikä oli hyvä. Salissa ei paljon ollut ihmisiä. Lähinnä pareja tai ensitreffeillä olevia. En voinut muuta kuin hymyillä. Vilkaisin Sho’ta, joka kulki edelläni paikoillemme.

- En olisi uskonut, että sinä haluat Saya nähdä tämän leffan. Kuulin Miyuun sanovan takanani.

- Älä viitsi. Tätä on niin paljon kehuttu, että pakko saada tietää onko tämä niin hyvä leffa, kuin väitetään. Ehdimme juuri istumaan, kun leffa jo alkoikin. Vilkaisin Miyuun suuntaan ja tämä näytti hyvin onnelliselta Junin vieressä. Käänsin katseeni Sho’hon, joka hymyili minulle. Asetuin penkilleni paremmin ja aloin keskittymään leffaan.

             Jossain puolessa välissä leffaa havahduin ympärilläni tapahtumiin asioihin. Vilkaisin Miyuuta ja tämä oli saanut Junin käden hartioilleen. Miyuu nojasi Juniin tyytyväisen näköisenä. Samassa tunsin Shon katsovan minua. Käännyin katsomaan häneen päin ja hän hymyili hyvin valloittavasti. Nojauduin lähemmäs Shota ja tämä siirsi kätensä reidelleni. Laskin omani Shon käden päälle ja hymyilin tälle.

- Äläkä sitten yritä mitään, sanoin Sholle ja tämä vain naurahti hiljaa.

- Ei pelkoa. Nämähän ovat sentään vasta ensitreffit.

- No niin on noidenki ja katso niitä, sanoin ja Sho vilkaisi Junin ja Miyuun suuntaan. Nämä olivat niin keskittyneet elokuvaan, etteivät kuulleet tai huomanneet minua ja Shota.

- Oletko kateellinen? Sho kysyi kiusoittelevasti.

- En. Tämä riittää minulle ja katsoin käsiämme. Sho katsoi minua hymyillen ja jatkoi taas elokuvan katsomista.

PoV. Shigemoto Miyuu

              - Me jatketaan tästä vielä matkaa, Jun sanoi, kun poistuimme elokuva teatterista, - Entä te? Saya katsoi kysyvästi Shota, joka pudisti päätään.

- Minä taidan saattaa tämän neitokaisen kotiin, Sho sanoi ja rutisti Sayan kylkeensä vasten.

- Nähdään siis myöhemmin Saya, sanoin ja lähdimme suuntaamaan Junin kanssa viimeiseen paikkaan, mistä hän ei ollut maininnut vielä sanaakaan.

- Jos haluat, voit avata sen ravintolassa saamasi paketin. Sen sanottuaan kaivoin rasian laukustani ja avasin sen. Rasian sisältä paljastui sydämen muotoinen lukko, kultainen avain ja kaulaketju.

- Arvaatko jo mihin menemme? Jun kysyi. Vilkaisin Junia hymyillen.

- Taidan arvata, sanoin ja suljin rasian, - Kiitos.

- Älä vielä kiitä, Jun sanoi ja tarttui käteeni.

              Kun Jun vihdoin pysähtyi sain varmuuden viimeiselle paikalle. Olimme sillalla, johon pariskunnat toivat lukon rakkautensa merkiksi. Minulla ja Junilla se merkitsisi tätä päivää. Kaivoin rasian laukustani ja otin lukon käteeni. Suuntasimme sillan keskikohdalle ja siinä oli oikein sopiva kohta sydänlukollemme. Kyykistyin laittamaan lukon paikalleen ja varmistin, että se olisi siinä kunnolla. Nousin seisomaan vasta, kun olin varma asiasta. Jun otti minut kainaloonsa ja painoi suukon ohimolleni.

- Tuota lukkoa ei poisteta, ennen kuin meidän tarinamme on loppu. Jun sanoi. Ojensin Junille avaimen ja ketjun. Käänsin selkäni hänelle ja nostin pitkät tummat hiukseni ylös. Jun pujotti avaimen ketjuun ja laittoi sen kaulaani. Vilkaisin avainta, kun Jun kietoi kätensä ympärilleni.

- Eihän sinua kaduta, että suostuit treffeille kanssani? Jun kysyi. Tunsin kuinka onnen kyynel pyrki esiin. Käännyin Juniin päin ja katsoin tätä suoraan silmiin.

- Miten voisin katua? Minulla on ollut aivan ihanaa ja tämä vielä tähän loppuun. Kiitos kaikesta. Sanoin ja painoin huuleni Junin huulille. Jun vastasi hellästi suudelmaan.

PoV. Kishimoto Saya

            Kävelimme käsikädessä Shon kanssa asunnolleni. Minun ja Miyuun yhteiseen asuntoon. Kumpikaan ei sanonut mitään koko matkan aikana, eikä se haitannut minua ollenkaan. Olin onnesta sekaisin ja olisin varmasti monta viikkoa tämän päivän jälkeen. Vilkuilin Shota välillä sivusilmällä ja tunsin, kuinka joka vilkaisu kerralla sydämeni alkoi hakata kovemmin. Puristin Shon hankkiman nallen rintaani vasten ja toivoin, ettei tämä päivä vielä päättyisi.

            - Mikä on? Sho kysyi, kun pääsimme kotiovelleni. Halasin Shota ja toivoin, ettei tämä ollut huomannut kyyneleitä, jotka pyrkivät väkisin esille.

- Ei mikään. Olen vain niin onnellinen. Sanoin, jolloin Sho nosti kasvoni häntä kohti.

- Ethän anna nallen nukkua yksin? Sho kysyi ja sai minut taas naurahtamaan.

- En tietenkään. Se pääsee nukkumaan viereeni ja muistuttamaan minua, kuinka ihana päivä minulla ollut takana.

- Ei ne päivät vielä siihen lopu, Sho sanoi ja kosketti poskeani, - Lupaan, että saat kokea kanssani vielä paljon ihania päiviä. Hymyilin ja annoin Shon poskelle nopean suukon. Käännyin avaaman oven ja juuri kun olin saanut sen auki, Sho vetäisi minut itseään vasten ja katsoi suoraan silmiini. Aivan kuin hän olisi nähnyt suoraan sieluuni. ”Kumpa voisin jäädä tähän loppuelämäkseni”, ajattelin ja huokaisin syvään. Nojauduin Shon rintaan vasten. Tunsin Shon antavan suukon päälaelleni.

- Kiitos Sho. Olet tehnyt minusta maailman onnellisimman tytön.

- Ei tarvitse kiittää, Sho sanoi ja nostin katseeni häneen. Samassa Sho painoi nopean suukon huulilleni. Laitoin käteni vaistomaisesti huulilleni ja hymyilin. Sho lähti kävelemään rappusia alas päin, mutta kääntyi vielä kerran katsomaan minua.

- Nähdään huomenna, Sho sanoi ja lähetti lentosuukon. Heilautin kättäni, kuin napaten lentosuukon ja painoin sen huulilleni. Sho hymyili minulle vielä kerran, ennen kuin jatkoi matkaansa. Menin sisälle ja sulkiessani oven jäin nojaamaan sitä vasten. Paremmin ei voisi ystävänpäivä päättyä.