Christmas Miracle

Hyvää Joulun odotusta kaikille ! :)

Aurelia istui yksin keittiössään pöydän äärellä ja piteli kummallakin kädellä kiinni lämpimästä mukista, josta höyrysi vielä hieman kaakaon tuoksu. Hän hengitti vielä kerran tuoksua ennen kuin nosti mukin huulilleen ja joi pienen hörpyn lämmintä kaakaota. Laskettuaan mukin pöydälle, hän jäi katsomaan isoa mukia. Pyöräytti mukiaan ja luki tekstit varmaan jo tuhannennen kerran. ”Yhtä monta lämmintä juomaa, kuin ajatustakin.” Joka kerta, kun Aurelia joi tuosta mukista hän muisti. Hän muisti sen katseen, jonka näki viimeisen kerran. Hän muisti viimeisen halauksen. Hän muisti myös sanat, jotka hänelle sanottiin. ”En unohda sinua. Ikinä.” Aurelia ajatteli noita sanoja. Hän tiesi, että hänet unohdettaisiin. Aurelia katsoi ikkunasta ulos ja tajusi siellä satavan lunta. Se suli, osuessaan maahan. Mutta se oli lunta. Aurelia hymyili ja otti toisen hörpyn kaakaotaan. Se alkoi olla jo sopivan lämmintä. Aurelia käänsi mukiaan kädessään. ”En unohda sinua”, luki toisella puolen mukia. Mukissa oli myös pieniä siivellisiä sydämiä joulun punaisella taustalla. Aurelia joi kaakaon nopeasti, kun se oli vielä lämmintä ja katsoi mukin pohjalle. ”Ethän sinäkään minua?”

- En ikinä, Aurelia kuiskasi itsekseen. Hän piti vielä hetken mukia kädessään ja katseli ulos ikkunasta. Hän vajosi hetkeksi mietteisiin, kunnes puhelin soi. Aurelia katsoi näyttöä ja huokaisi syvään.

- Sinä se osaat ajoittaa oikein nämä puhelut. Kerro. Aurelia vastasi puhelimeen.

- Sulla on taas se typerä muki kädessä, eikö niin? Puhelimen toisesta päästä kuului. Aurelia ei vastannut. Hän ei halunnut myöntää sitä, mutta Yuni tunsi hänet liian hyvin.

- Arvasin. Vaihda mukavat vaatteet pälle. Olen vartissa siellä ja haluan nähdä sinut ulko-oven edessä valmiina lähtöön.

- Mihin? Aurelia ihmetteli.

- Joululahja ostoksille tietenkin, Yuni sanoi, kuin se olisi itsestään selvä asia. Aurelia nousi ja huuhteli mukin ja laski sen tiskipöydälle.

- Onko sulla jotain muuta mielessä? Pitääkö varautua johonkin?

- No ostoskeskuksessa on Nu’Estin pojat jakamassa nimmareita. Yuni sanoi ja Aurelialta oli pettää jalat alta.

- Eikä ole! Aurelia parahti.

- On on, Yuni sanoi vakuuttavasti. Aurelia ei oikestaan olisi halunnut kuulla mitään kyseisestä yhtyeestä. Pelkästään sen nimen mainitseminen sai hänet voimaan pahoin.

- Oletko siellä vielä? Yuni kysyi huolissaan.

- Joo. Vaihdan vaatteet. Nähdään alhaalla. Aurelia sanoi ja sulki puhelun. Hän voi vain taas kuvitella Yunin tuijottavan puhelintaan hölmönä, kun hän lopetti puhelun niin. Aurelia meni vaatekaapilleen ja valitsi sieltä puhtaan valkoiset farkut ja sinisen topin, jonka päälle laittoi vielä mustan napitettavan neuleen. Hän harjasi hiuksensa nopeasti ja teki nopean nutturan, jonka jälkeen hän pisti laukkuun lompakon, avaimet, puhelimen ja meikkipussin. Hän vetäisi jalkaansa polvimittaiset mustat talvikenkänsä, joilla sai melkein 10cm lisää pituutta ja nappasi vielä mustan talvitakkinsa mukaan.

                             Astuttuaan rapusta ulos, Yuni ajoi samalla hetkellä pihaan. Aurelia avasi apukuskin oven ja meni istumaan.

- Hyvä ajoitus, Yuni sanoi ja jatkoi matkaa, kun Aurelia oli saanut turvavyön kiinni.

- Onko vanhempasi tulossa jouluksi kotiin? Yuni kysyi Aurelialta, vaikka oikeastaan jo tiesi vastauksen.

- Ei ole. Sama juttu, kuin viime vuonnakin. Aurelia sanoi ja huokaisi.

- No hei. Siinä tapauksessa me vietetään joulu yhdessä. Yuni sanoi piristäen parasta ystäväänsä.

- Entä sun perhe? Yuni tuhahti ja hymyili.

- Vietit viime joulun meidän kanssa, niin tänä jouluna minä olen sinun luona.

- Sopii mulle. Eipähän tarvitse yksin viettää joulua. Mutta onhan se varmasti okei perheellesi, että olet minun kanssani?

- He ymmärtävät kyllä. He eivät voisi elää tietäen, että vietät joulun yksin. Yuni sanoi ja hymyili ystävälleen. Aurelia hymyili itsekin.

- No jos sinä niin sanot. Pian jo Yuni kääntyi ostoskeskuksen parkkihalliin ja ajoi autonsa ylimmälle sisätasolle.

- Mitä haluat joululahjaksi? Yuni kysyi, kun he astuivat autosta ulos.

- Ihan niin kuin minä tietäisin. Osta mitä haluat. Aurelia sanoi.

- Okei. Ostan sulle pelin. Tai kirjan. Paidan. Housut. Ei, nyt mä keksin. Ostan sulle uuden mukin, sen yhden tilalle. Sellasen tosi ison mukin, mihin voit tehdä litran verran lämmintä kaakaota ja muistella mua, kun olen muualla.

- Milloin sä olisit missään muualla, kun näen sua lähes joka päivä? Aurelia sanoi ja sai vastaukseksi hymyn.

- Voi kuule. Tämä on ehkä viimeinen joulu, minkä voin viettää kanssasi. Yuni sanoi ja hymyili typerän onnellisesti.

- Mitä? Aurelian kiinnostus heräsi.

- L.Joe. Hän aikoo ostaa asunnon. Ja vihjaili vähän siihen suuntaan, että kyseinen asunto on liian iso yhdelle. Aurelia hymyili ystävälleen ja halasi tätä.

- Oi vitsi. Ihanaa. Oikeasti. Milloin saadaan viettää häitä?

- Ei mennä asioiden edelle. Meistä tulisi vasta avopari.

- Tiedätkö kuinka viralliselta sekin jo kuulostaa?

- No joo. Tiedän. Mutta ei mulla silti ole kiire mennä naimisiin. Eihän L.Joe ole edes kosinut minua.

- Odota vaan, niin se on saanu selville, että ollaan täällä tänään. Kävellään pahaa aavistamatta kaupasta toiseen, kun ostoskeskuksen kaiuttimista alkaa kuulua teidän kappale ja hetkeä myöhemmin L.Joe astuu esille jostakin. Tässä vaiheessa itse liukenisin kauemmas ja näen, kuinka hän polvistuu eteesi ja kaivaa taskustaan samettirasian. Hän avaa sen ja sanoo ne maagiset sanat, koko kansan edessä: Yuni Sin. Tuletko vaimokseni?

- Kui imelää, Yuni tuhahti.

- Mutta tykkäisit kumminkin, Aurelia sanoi ja tönäisi ystäväänsä kevyesti.

- No joo. Toi kuulosti kyllä ihanalta. Yuni sanoi hymyillen.

- No niin. Pitääkin vihjasta siis L.Joelle.

- EI! Et vihjaa sille yhtään mitään. TONNE! Yuni sanoi ja repäisi Aurelian lähimpään kauppaan sisään ja alkoi tutkimaan kaupan valikoimaa. Yunin pahaksi onnekseen kyseinen kauppa oli kosmetiikka liike ja oli iskeynyt suoraan hajuvesiosastolle. Yuni repi ystävänsä sieltä pois ja oli törmätä oven edessä heidän ikäiseensä nuoriin naisiin.

- Mitä ihmettä te siinä nökötätte?

- Jonotetaan, tytöt vastasivat.

- Mitä? Yuni ja Aurelia kysyivät samaan aikaan.

- Nimmareita. Nu’estin pojilta. Älkää nyt vaan sanoko, ettette tienneet? Tytöt kysyivät kauhuissaan. Aurelia luikki paikalta hyvin nopeasti kuullessaan yhtyeen nimen, kun Yuni jäi juttelemaan tyttöjen kanssa. Aurelia istuutui tyhjälle penkille hetkeksi. Hän mietti hetken jäisikö odottamaan Yunia, mutta huomatessaan erään kenkäliikkeen olevan lähes tyhjillään, hän meni sinne. Aurelia ei voinut vastustaa kenkäkauppoihin menemistä. Hän ihaili hyllyillä olevia kenkiä ja lopulta valitsi yhdet mustat nilkkurit, joissa oli 8cm tolppakorko. Hän kokeili niitä ja ihasteli peilistä kenkiä.

- Ne sopivat hyvin teille, ja tuohon asukokonaisuuteen. Aurelia kuuli myyjän sanovan, kun myyjä käveli hänen ohitseen.

- Ethän vain sano noin, jotta saisit minut ostamaan nämä? Aurelia kysyi kärkkäästi.

- Mitä? En todellakaan. Nuo oikeasti sopivat sinulle. Myyjä sanoi ja hymyili Aurealialle.

- Olen kateellinen sinulle, myyjä jatkoi, - Itse en osaa kävellä korkokengillä. Aurelia naurahti.

- Ja olet töissä kenkäkaupassa?

- Jep. Eikö kuullostakin vakuuttavalta? Myyjä sanoi hieman naurahtaen.

- Leikkaatko näistä hintalaput, niin vaihdan nämä jalkaan? Aurelia sanoi ja lähti kävelemään kassalle.

                             Maksettuaan kenkänsä ja laitettuaan pitkät kenkänsä isoon kassiin, hän meni ulkopuolelle odottamaan Yunia. Ei tätä kyllä missään näkynyt, joten Aurelia suuntasi lahjatavarapuotiin. Kierreltyään hetken, hän löysi vanhemmilleen joululahjan, jonka uskaltaisi laittaa postissa menemään. Punaiset valokuva kehykset, joihin laittaisi itsestään kuvan. Aurelia kaipasi vanhempiaan, mutta hyvin hän pärjäsi ilman vanhempiaan. Oli pärjännyt jo monta vuotta. Aurelia maksoi kehykset ja meni istumaan penkille. Hän näpräsi laukkunsa hihnaa ja palasi ajassa monta vuotta taaksepäin.

                             Aurelia oli saapunut sovittuun paikkaan. Hänen teki pahaa seistä lähes tyhjässä puistossa. Hän pelkäsi pahimman tapahtuvan. Kun vuosi vaihtuisi, lähestyisi ensimmäinen depyytti. Aureliaa pelotti, että hänet hylättäisiin sen takia. Aurelian ei onneksi tarvinnut pitkään odottaa. Hän näki tutun hahmon kävelevän häntä kohti. Tämä hymyili, mutta hymy ei ollut sellainen, minkä Aurelia olisi halunnut nähdä. Aurelian silmäkulmaa kihosi kyynel, ennen kuin tuo nuori miehen alku oli edes hänen luonaan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Aurelia tuijotti miestä silmiin ja yritti pidätellä itkuaan, kun tämä ojensi Aurelialle lahjapussin. Aurelia kurkkasi pussiin ja näki kuvioidun pahvilaatikon. Aurelia otti laatikon käteensä ja tajusi sen, olevan itsekoristeltu. Aurelia avasi laatikon ja otti sen sisältä mukin. Jouluin punaisen mukin ja katseli sitä. ”Yhtä monta lämmintä juomaa, kuin ajatustakin.” Aurelia luki mielessään ja käänsi mukia kädessään. ”En unohda sinua”, luki toisella puolella. Hän oli laittamassa mukin takaisin laatikkoon, kun tajusi pohjallakin lukevan jotakin. ”Ethän sinäkään minua?”

- Kenelläkään ei ole samanlaista mukia, Aurelia kuuli miehen sanovan. Aurelia hymyili. Hän nosti katseensa miehen silmiin ja toivoi todellakin, että häntä ei unohdettaisi. Aurelia kietoi kätensä miehen ympärille ja halasi tätä.

- Kiitos, Aurelia kuiskasi.

- En unohda sinua, Aurelian silmät olivat kostuneet lämpimistä kyynelistä, - Ikinä. Aurelia vetäytyi halauksesta ja laittoi mukin pahvilaatikkoonsa. Aurelia nosti viimeisen kerran katseensa miehen silmiin. Hän ei hymyillyt. Hän ei pystynyt siihen. Aurelia käänsi selkänsä miehelle ja lähti kävelemään pois, kun hänen mieleensä piirtyi viimeinen hymy. Rohkaiseva, mutta samalla hyvin surullinen hymy.

                             - Oletteko neiti kunnossa? Aurelia havahtui ajatuksistaan ja nosti katseensa kysyjään. Hänen edessään seisoi hieman iäkkäämpi rouva, joka katsoi häntä hieman huolissaan.

- Olen juu. Muistelin vain erästä henkilöä. Aurelia sanoi ja sai naisen hymyilemään.

- Jotakin tärkeää henkilöä? Nainen kysyi ja istuutui hänen viereensä.

- Minulle kyllä.

- Hän varmasti miettii myös sinua, nainen sanoi yrittäen piristää Aureliaa.

- Tuskin. Ei hänellä ole aikaa sellaiseen.

- Aivan varmasti on. Aurelia ei viitsinyt väittää naiselle vastaan, vaan oli ihan hiljaa.

- Taidat pitää hänestä? Nainen sanoi, kun Aurelia ei sanonut mitään. Aurelia nyökkäsi.

- Hän oli ensirakkauteni. Ei sellaista unohda.

- Ei tietenkään. Haluatko kuulla salaisuuden? Nainen sanoi hieman salaperäisesti. Aurelia nosti katseensa kysyvästi naisen kasvoja kohti ja nyökkäsi.

- Minun ensirakkauteni lähti vuodeksi rauhan turvaajaksi, kun olimme vasta tutustuneet. Hänen palattuaan, olin varma, että hän oli unohtanut minut. Mutta hän etsikin minut ensimmäisenä. Löysi kotiovellemme ja kosi minua. Isäni ja veljieni edessä, ilman sormusta. Minua pidettiin hulluna, kun vastasin myöntävästi. Aurelia hymyili naisen tarinalle.

- Kuulostaa ihanalta, Aurelia sai sanottua.

- Eikö vain? Olen varma, että sinunkin ensirakkautesi muistaa sinut. Vaikkette enää tapaisikaan, niin ei tuollaista hymyä voi unohtaa. Nainen sanoi ja kaivoi laukustaan suklaalevyn.

- Ota tuosta pala ja jatka ostoksiasi. Aurelia katkaisi itselleen pienen palan ja kiitti naista.

- Saitte minut paremmalle tuulelle, Aurelia sanoi, kun nainen nousi seisomaan.

- Ja sinä minut. Hyvää joulua, nuori neiti. Nainen sanoi ja lähti kipittämään lahjatavarapuotiin, missä Aurelia oli käynyt hetkeä aiemmin.

                             Aurelia istui vielä hetken ja lähti kävelemään keskelle ostoskeskusta, jossa he yleensä Yunin kanssa tapaisivat, jos ovat eksyneet toisistaan. Yunia ei näkynyt, mutta lauma teinityttöjä katsoi lumoutuneena isoa screenia. Aurelia nosti katseensa ylös ja näki tuttuja kasvoja. Viisi hänen ikäistä miestä, kirjoitti nimikirjoituksia joulualbumeihinsa. Aurelian silmät kostuivat, kun hän jäi tuijottamaan yhden miehen kasvoja pidempään. Aurelia näki, kuinka yksi faneista kumartui sanomaan miehelle jotakin. Jotakin, mihin meni ehkä pari sekuntia. Aurelia käänsi katseensa pois ja pyyhki silmänsä. Hän ei voinut käsittää, miten tuo voi vieläkin sattua. Aurelia istui lähimmälle penkille, jolla hänen pahaksi onnekseen istui nuori pari. Hän istui siinä varmaan vartin, kunnes ostoskeskuksen kaiuttimista alkoi soimaan Nu’estin joulualbumin ensimmäinen kappale. Aurelia kuunteli kappaleen loppuun, kunnes nousi seisomaan ja aikomuksenaan suunnata ulos ostoskeskuksesta. Mutta jokin keskeytti hänen ajatuksensa.

- Aurelia. Tiedän, että kuulet tämän. Olen pahoillani kaikesta, mutten koskaan unohtanut sinua. Ajattelen sinua joka päivä. Kuului ostoskeskuksen kaiuttimista kappaleen loputtua. Aurelia ei tahtonut tunnistaa ääntä, mutta jokin sai hänet jäämään paikalleen. Hän vain seisoi, kuten moni muukin. Ihmiset hänen ympärillään katsoivat ympäriinsä, kuin etsien jotakin. Aurelia laski katseensa maahan ja otti suunnakseen lähimmän ulko-oven. Kun liukuovi avautui, kantautui kaiuttimista lisää puhetta.

- Aurelia. Haluan nähdä kasvosi hymyilevän. Aureliaa ahdisti. Hän yritti tasata hengityksen, mutta kun kuuli jonkun pyytävän häntä kääntymään, Aurelia lopetti hetkeksi hengittämisen. Aurelia veti lopulta syvään henkeä ja otti pari askelta eteenpäin, katsomatta taakseen.

- Aurelia. Ethän unohtanut minua? Aurelia pysähtyi. Hän ei ollut aivan varma puhujasta, joten hän kääntyi hitaasti. Kun hän näki, kuka hänen takanaan oli muutaman metrin päässä, Aurelian sydän tuntui jättävän yhden lyönnin välistä. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Aurelia seisoi paikallaan, mutta mies lähti kävelemään häntä kohti. Ollessan parin metrin päässä, tämä ojensi Aurelialle toisen kätensä, johon Aurelia tarttui jännittyneenä. Hänet vedettiin halaukseen. Pitkään ja lämpimään halaukseen. Aurelia sulki silmänsä ja yritti pidätellä kyyneleitään. Aurelia tunsi hengityksen korvansa vieressä ja avasi silmänsä. Kaikki katsoivat heitä. Väkijoukon seasta Yuni ilmestyi muutaman metrin päähän ja hymyili, kuin olisi tehnyt jotakin.

- En enää ikinä päästä sinua lähtemään luotani, Aurelia kuuli kuiskauksen ja vetäytyi halauksesta. Hän katsoi edessään seisovaa miestä syvälle silmiin. Mies hymyili hänelle, samalla tavalla, kuin joskus vuosia sitten. Tuohon hymyyn Aurelia oli langennut. Aurelia hymyili takaisin.

- Älä anna syytä lähteä, Aurelia sanoi ja kietoi kätensä miehen ympärille, - En koskaan lakannut rakastamasta sinua, Baekho.