torstai 10. tammikuuta 2013

OneShot/FanFic - Goodbye

Luin tämän tekstin pitkästä aikaa ja aloin melkein itkemään. Tää on ehkä yks mun oudoimmista ja samalla yks ahdistavimmista fanficeistä, oneshoteista (päättäkää itse mikä se on). 
Kamalinta on ehkä se, että mä olen käyttänyt tässä omasta mielestäni maailman parasta räppäriä ja samassa yhtyeessä olevaa ihana äänistä ja komeaa laulajaa. Ei.. Kyllä kamalinta on se, että toi oc -hahmo kuvastaa mua.

Nyt en viitsi sanoa, että nauttikaa.




Katson sumuisen ikkunan läpi ja vaivuin omiin ajatuksiini. Joissa sinut jälleen tapaan. Olet kaunis kuin ruusun nuppu. Niin suloinen ja kaikkien haluama. Ruusu onkin juuri oikea sana kuvaamaan sinua. Kaikki haluavat, mutta sinä et halua. Annat koskettaa ja satutat. Et halua ketään pysyvästi. Olet kuin palkinto. Kierrät ihmiseltä toiselle. Satutat minkä ehdit. Tuon kuvan kauniin pinnan alla piilee pisteliäs nuori nainen. Vaikka tiedän sinun vain leikkivän ihmisillä, silti rakastan sinua. Olet niin salaperäinen. Kukaan ei tunne sinua. Et anna kenenkään tulla lähellesi. Pidät ihmiset vain hetken lähelläsi ja pian jo työnnät heidät kauemmas. Olet niin ihanan kiehtova. Olet mysteeri. Olet lähellä, mutta niin kaukana. Olet käynyt pian kaikki koulumme jätkät läpi. Eikö kukaan pehmitä sinua? Eikö kukaan saa sinun sydäntäsi sykkimään? Eikö sinulle mikään riitä? Tahdot saada kaikki? Onko kaikki vain pelinappuloita elämässäsi? Kysyn kaikki nuo kysymykset sinulta. Joka kysymyksen jälkeen loittonet vain minusta, enkä saa vastauksia kysymyksiini.

                             Herään aamulla todellisuuteen. Olin nukkunut ruokapöydän ääressä ja nyt on niskat jumissa. Katsahdan kelloon. Kyllä. Olin nukkunut koko yön keittiössä. Laahustan suihkuun jonka jälkeen puen nopeasti ja kiirehdin ulos. Hyppään moottoripyöräni selkään ja suuntaan kouluun. Parkkeeraan moottoripyöräni parkkiin, otan kypärän pois päästäni, jolloin luokseni kiirehtii pari tyttöä ja jätkää.

- Shi lemppasi eilen illalla Jinin! Kaikki sanoivat, kuin yhdestä suusta.

- Kame. Kohta se on sun kimpussa. Se on käynyt jo Jinin kaverit läpi. Kaikki vouhottivat.

- Kiitos varoituksesta, sanoin ja hieroin niskaani. "Shi täältä tullaan. Tällä kertaa se on jätkä, joka vie. Et sinä." Ajattelin ja suuntasin kohti pääovea. Suuntasin suoraan äidinkielen luokkaan odottamaan tunnin alkua. Tarkkailin silmä kovana luokan ovea, milloin sinä, Shi, astut luokkaan ja käynnistän suunnitelmani. Luokassa oli hirveä hälinä, mutta minua se ei häirinnyt.

- Kame! Tuutko viikonloppuna Sayan bileisiin? Käänsin katseeni puhujan suuntaan, jonka totesin olevan Ueda. Ueda oli yksi niistä harvoista, joihin Shi ei vielä ollut kajonnut. Johtui kylläkin varmaan siitä, että Ueda seurusteli Shin entisen parhaan kaverin Sayan kanssa. Aivan yht äkkiä luokka hiljeni ja käännyin ovelle. Tulit luokkaan aina yhtä kauniina kuin ennenkin. Harmi vaan, että näen luokkaan tulosi vain kaksi kertaa viikossa. Heilautat hiuksiasi, katsot luokan läpi ja hymyilet mitä kauneinta hymyä. Vielä minä tuon ruusun kesytän. Katseesi viipyy hetken pidempään minussa kuin muissa. Siirrän käteni niskaani ja käännän katseeni sivuun hieroessani niskaani.

- Niskat jumissa? Kuulen sinun sanovan ilmestyessäsi viereeni istumaan.

- Joo. Nukahdin vahingossa illalla ruokapöydän ääreen. Sanoin ja iskin silmää sinulle.

- Haluatko, että hieron? Katson sinua kysyvästi.

- Käyhän se, vastasin ja hymyilin mielessäni. "Tästä se sitten alkaa." Hierot niskaani muiden katsoessa meitä hieman oudoksuen. Voin vain kuvitella mitä muut ajattelevat. "Älä anna hänen huijata itseäsi. Hän tekee sen sinullekin." Nojaan päätäni taaksepäin ja katson sinua suoraan silmiin. Hymyilet minulle ja siirryt viereeni istumaan. Opettajakin sattui juuri sopivasti paikalle. Kosketin kättäsi kevyesti, jolloin säpsähdit. Tunnen katseesi, joka viipyy pitkään minussa. En luo edes pientä vilausta suuntaasi. Kellon soidessa tunnin päätteeksi kiirehdin luokasta ulos. Suuntaan seuraavalle tunnille, sinä kannoillani. "Täähän sujuu paremmin kuin hyvin." Nauroin mielessäni. Pysähdyin äkisti.

- Sano jos on jotain asiaa, sanoin selkä Shihin päin. Shi käveli taakseni.

- Mitä se oli siellä äidinkielen luokassa? Shi sanoi. Shiin äänestä paistoi viha, uteliaisuus ja yllättyneisyys.

- Mikä oli mitä? Kysyin selkä edelleen Shihin päin. Tunsin kuinka Shin silmät porautuivat niskastani läpi.

- Se kosketus? Välinpitämättömyys, lukuun ottamatta sitä tarkoituksella tehtyä nopeaa kosketusta?

- Tätä, sanoin ja käännyin äkisti Shihin päin. Vetäisin Shin itseeni kiinni, katsoin Shitä nopeasti silmiin ja suutelin tätä. Shi ei pyristellyt irti. Hän vain oli. Ei vastannut suudelmaan. Seisoi vain aloillaan. Päästin irti Shistä ja lähdin suuntaamaan luokkaani.

                             Parin tunnin päästä kuulin, että Shi oli lähtenyt koulusta kesken kaiken. Hymyilin mielessäni. Koulun loputtua eksyisin luoksesi. Ja tekisin sinulle selväksi pelisäännöt. Onneksi minulla oli lyhyt päivä. Viimeisen tunnin loputtua juoksin suoraan moottoripyörälleni ja suuntasin luoksesi. Luoksesi oli pitkä matka, mutta tämä olisi sen arvoista. Viimeinen mutka ja näkisin kotitalosi. "Rikkaan perheen pentu. Ei siis ihmekään." Ajattelin nähdessäsi missä asut. Pienessä modernissa omakoti talossa. Ja itse asun kerrostalossa. No jaa. Mitä sitä nyt miettimään. Avaan pihasi portin ja suuntaan kotiovellesi. Seison ovesi takana ja mietin sinua hetken verran. Painan ovikelloasi ja pian jo kuulen juoksevat askeleesi. Avaat oven ja katsot minua hieman ihmeissään. Ennen kuin ehdit pamauttaa oven kiinni nokkani edestä laitan jalkani väliin ja estän tekosi. Katsot minua murhaavasti sanaakaan sanomatta.

- Shi. Mä teen sulle yhden asian selväksi. Tän pelin säännöt määrään minä. Tässä tanssissa mä vien. Päästä mut sisään. Katsot minua pitkään ja huomaan katseessasi jotain uutta. Ei enään sitä salaperäisen kaunista hymyä. Katseessasi paistoi ihailu ja ujous. Lasket minut sisään. Siirryt keittiöösi, mihin minä seuraan sinua. Vilaisen keittiösi nopeasti ja huomaan ison koiran kupin.

- Sulla on koira? Sanon kysyvästi kun kaivat koiran ruokaa kaapista. Samassa kuulenkin töminää. Käännyn ympäri ja näen ison koiran. Käännyn sinuun ja huomaan sinun tuijottavan minua. Tajuan sinun näyttävän niin haavoittuvaiselta. Suloiselta avaamattomalta ruusulta, joka katkeaa kosketuksesta. Katseestasi loistaa äkisti surumielinen tunnelma. "Näin sinä siis nappaat saaliisi." Ajattelen ja siinä samassa syöksyt halaamaan minua. Tunnen lämpimien kyyneleiden menevän paitani läpi. Nostan katseesi itseeni ja katson silmiisi. Niistä loistaa oikea suru, mutta mistä sen voin tietää. Pyyhkäiset kyyneleesi nopeasti kasvoiltasi ja katoat pian olohuoneeseen. Seuraan sinua sinne ja istuudut sohvalle. Katsot vain johonkin kaukaisuuteen. Annan katseeni kiertää olohuoneesi läpi. Silmiini osuu pöydällä oleva kirje mikä on revitty auki.

- Shi? Mikä tuo on? Kysyn ja osoitan kirjettä. Katsot pitkään minuun ja kyyneleet valtaavat taas silmäsi. Otan kirjeen pöydältä ja luen sen.

- Kuka on Koki? Kysyn kesken lukemiseni. Nouset seisomaan, menet kirjahyllyllesi, otat korurasian ja kaivat sieltä hetken jotakin. Tulet luokseni, otat käteni ja lasket kämmenelleni koruja. Sydän koru johon on kaiverrettu Shi & Koki, korviksia ja sormus. Tutkin sormusta hetken ja huomaan kaiverruksen. "07.07.07 Shi & Koki"

- Onko tämä..? En saanut kysymystäni loppuun kun purskahdat itkuun, joka antoi vastauksen minulle. Aloit kertoa tarinaa sinusta ja Kokista. Aloin viimein ymmärtää sinua. Olet, tai no olit, kihloissa Kokin kanssa. Hän ei päässyt muuttamaan kanssasi tänne, mutta lupasitte pysyä yhdessä aina. Kokin oli määrä tulla perässäsi heti kun kaikki hoidot ovat ohi ja Koki parantunut niin että hoitoja voisi jatkaa täällä. Kerroit hakevasi jätkistä vain seuraa ja tukea. Et suhdetta etkä muutakaan. Halusit ympärillesi ystäviä. Halusit löytää itsellesi oikeita ystäviä. Et ikinä seurustellut kenenkään kanssa. Sinusta liikkui vain huhuja, joita et oikaissut, koska ei muutkaan sitä tehneet. Lähdit koulusta, koska sinulle soitettiin kirjeestä. Kerroit kaipaavasi Sayaa. Kerroit teidän riidasta ja siitä kuinka kumpikaan ei ole valmis pyytämään anteeksi. Lopulta kerroit, että haluat olla loppu päivän yksin. Jätin sinut luottavaisin mielin kotiisi ja menin itsekin kotiini.

                             Seuraavana aamuna koulussa kuulin, ettet ole tullut kouluun. Kukaan ei tiennyt sinusta mitään. Olin huolissani sinusta. En osannut keskittyä mihinkään vaan ajattelin sinua ja vointiasi. Minun oli pakko päästä luoksesi. Olin juuri suuntaamassa tokavikalle tunnilleni kun aloin pelkäämään pahinta. Miksi en eilen sitä tajunnut? Kihlattusi kuoli juuri syöpään. Miksi saatoin jättää sinut yksin? Olin juuri avaamassa luokan ovea kun tajusin lähteväni koulusta pois. Juoksin minkä jaloistani pääsin moottoripyörälleni ja suuntasin luoksesi. Kääntyessäni talosi luo huomasin koko käytävän olevan täynnä poliiseja ja sairaanhoitajia, joilla oli pettyneet ilmeet.

- Anteeksi hyvä herra, mutta et saa mennä tästä pidemmälle. Eräs poliisi selosti.

- Mitä Shille on tapahtunut? Kysyin hädissäni ja siinä samalla mainitsin eilisen käyntini poliisille.

- Oletko Kamenashi Kazuya? Poliisi kysyi.

- Olen juu.

- Mistä tunnet Shigemoton?

- Hän on koulukaverini, sanoin ja aloin huolestumaan entisestään. Poliisi katsoi minuun surullisesti ja tajusin mitä oli tapahtunut. Pudistelin päätäni, jolloin poliisi laski kätensä olkapäälleni.

- EI! Ei hän voinut? Sano, että hän on kunnossa! Huusin poliisille.

- Ikävä kyllä Shigemoto on poistunut pysyvästi luotamme, poliisi sanoi ja ojensi paperin palan minulle. "Anteeksi. En vain pysty jatkamaan näin. Menetin sen ainoan, jota rakastan. - Shi p.s. Anteeksi Kamenashi Kazuya. Annoin sinun luulla, että olen vahva. Mutta en ole. En pysty tähän." Tajusin miksi poliisi kysyi nimeni. Juoksin moottoripyörälleni ja lähdin samantien ajamaan johonkin suuntaan puolisokeana. Ajoin ja ajoin vain eteenpäin kyyneleiden peittäen näkökenttäni. En voinut pysähtyä. Syytin itseäni. Minun olisi pitänyt jäädä luoksesi eilen. Olisit vielä täällä, jos olisin ollut fiksu ja jäänyt luoksesi. Mutta nyt sinä olet poissa. "Anteeksi Kamenashi Kazuya" olit kirjoittanut. Suljin pieneksi hetkeksi silmäni. Ja se pieni hetki oli kohtalokas. Käännyin vahingossa toiselle kaistalle. Avatessani silmäni huomasin rekan joka tuli suoraan kohti torvia huudattaen. Pian sitä ääntä säesti kauhea rysähdys ja hysteeriset huudot. Aivan liian nopeasti kaikki katosivat ympäriltäni. Äänet, valot, kaikki.



--- 
Oikeesti! Oonko ollut joskus näin pahasti masentunut? Toivon, että kirjotusvirheistä ei tuu sanomista. En edes tiedä miks haluun julkasta tän netissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti